sunnuntai 23. helmikuuta 2014

25 PÄIVÄÄ (ja aika seesteistä).

On niin pitkästyttävä sunnuntai, että pakko päivittää blogia. Lupasin tässä kirjoituksessa kertoa matkaseuralaisistani, joten sen myös teen. Itseäni minun liene on turha esitellä...

Monella taholla on herättänyt ihmetystä matkamme ajankohta. Tässä teille kaikille selventävä syy. O.Salo ja jäniksenä matkustava tyyppi, jonka arvioitu laskeutumisaika on juhannuksena. Outinhan kanssa lyötiin kättä päälle jo viime keväänä, että reissuun lähdetään. Eräänkin kerran, kun suunnitelmat siirtyivät, sanoin Outille, että - "Kato sitten, että SINÄ et oo maha pystyssä, ku pitää reissuun lähteä!". - "No, ei oo pelekua!", sanoi meidän Mama Oudi. Itsenäisyyspäivän jälkeen sain tekstiviestin, -"Nyt kävi niin, että se meidän kevään Kanadanmatka taitaa vaihtua juhannus nyyttiin". Kerkesin kaks kertaa sanoa "kissa", ennen kuin Outi soitti, että voitaisko reissua kuukaudella aikaistaa, niin se voisi onnistua? Eikai minulla valtion virkamiehenä ollut siihen mitään valittamista, jos vaan lennot järjestyisi, - ja järjestyihän ne. Tällainen "off season" matkustaminen on toki helpottanut meidän matkasuunnittelua, sekä rahallisesti, että muutenkin. Oman jännityksensä toki tuo se, että saako Outi lääkäriltä lentoluvan ennen lähtöä ja saako se piräteltyä, ettei lapsesta tule kanadalaista, tai luoja varjelkoon jenkkiä!


Sitten tämä meidän nykyinen äitee! Päpi, joka oli lähdössä mukaan jo kolme vuotta sitten! Me kuitenkin päätettiin, että yksikään yli viiskymppinen ei meidän reissuun lähde! Eikä varsinkaan mitään äiti-lapsi piiriä perusteta! 24/7 lentokoneessa, autossa, hotellissa, kaupungissa... - EI VAAN TOIMI!! Me onnettomat Outin kans varattiin lennot joulun aatonaattona. Joo, sitten ku sitä pittää olla tämmönen lälly, niin Päpille varattiin lennot aattona! - Joulu ja ihmisillä hyvä tahto! Pukki toi sille sellaisen palaneen pergamentin, missä kehoitettiin olemaan oikeaan aikaan lentokentällä. Lisäksi jälkikirjoituksena pukki oli lisännyt oman tilinumeronsa kirjeen loppuun, ettei ihan överiksi menisi. Päpi, joka ei oo facessa, missä me Outin kans lähinnä kommunikoidaan, on vaan vilpittömästi onnellinen joka infosta minkä saa. Ilmoitin varanneeni liput Detroitissa Queen-musikaaliin, We will rock you! Päpi sanoi, - LEEEE!, eikä varmaan hajuakaan koko bändistä. Tällä porukalla nyt kuitenkin pyritään reissuun lähtemään. Tämä blogi voi loppua aika lyhyeen, jos tuo yks ei saa lentolupaa, mutta pitäkää peukkuja...



8 kommenttia:

  1. Toivotan teille oikein onnistunutta reissua! Päivi - mukavaa ja rentouttavaa aikaa "nuorten paimentamisen" ohella :) tv. Marjaana

    VastaaPoista
  2. 24h vuorokaudessa, 24 päivää oon tätä blogia tuijottanu ja nyt mie kyllä romahan!
    On niinku mun auto talavella, lupaa ja lupaa mut mitään ei anna!

    VastaaPoista
  3. ei se Katja jouva mittää päivittelemmään, ko se lupas siivota et myö mahuttaan sinne kämppään huomena :D

    VastaaPoista
  4. Katja jos siivos 24 vuorokautta? EI MEE LÄPI :)

    VastaaPoista
  5. PÖHÖLÖT! :D Minä mitään oo siivonnu, ku PAKANNU! En kylläkään 24 vuorokautta, vaan kaks tuntia. Tässä on nyt vaan ollut pari muuttujaa, että oon toiminut periaatteella "ollaan hilijaa, niin saahaan jänis". Malttakaa nyt vielä huomiseen, ku minäkin maltan. :)

    VastaaPoista
  6. Reissukuumetta koko porukalle! Pitäkää mun tanssukamusta huolta, ettei sen suu pääse vahingossa kuivamaan. Voi välleen puluputukseen tulla välpiä, niinku meil ruukataan sannoo. Elikkä hyvvee matkoo ja olokee immeesiks!

    jouni

    VastaaPoista
  7. Kyllä tällä menolla suu kuivuu väkiselläkin,mutta koitan pärjätä! Tanssaa minunkin puolesta ja pysy mukana reissussa! Päpi

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa reissua koko porukalle! Mukana on tarkoitus pysyä täältä käsin koko matkan ajan.
    Tuulikki

    VastaaPoista