---> ÄITINBAARIIN!

Lento Pariisista Suomeen meni kivuttomasti. Nukuttiin ehkä jopa 1,5 tuntia. Heräsin kunnolla, kun oltiin melkein Ahvenanmaan päällä. Sen mitä luomieni välistä näin Pariisia, näytti siellä olevan kesä.

Pienien unien jälkeen oltiin kuin eri ihmisiä. - Joo, Outikin! Koneessa tarjottu ruisleipä, vaikka se olikin kalkkunatäytteellä, maistui hyvälle. Höpöteltiin, katseltiin maisemia ja kohta jo kurvattiin Sipoon yllä nokka kohti Helsinki-Vantaata. Suomi ei kuitenkaan näyttänyt niin kesäiseltä, kun lennettiin Lahdenväylän yli.

Kaikki laukut tulivat ehjänä perille. Jari oli jo meitä odottamassa tuloaulassa. Kiireellä sullottiin laukut autoon ja vauhdilla Pukkilaan. Haettiin Puksulan postipalvelulta minun kuukauden postit ja avaimet. Jari koukkasi Siwasta evästä ja mentiin minun korsulle kahvin keittoon. Olin niin tohkeissani, että ensimmäiset kahvit keitin tippalukko päällä. Toiset onnistui jo paremmin. Räjäytin laukut auki, nakkelin vaatteita kassiin, selasin postin, join kahvit, kävin vessassa ja sitten jo istuinkin Päpin autossa. Nyt oli minun paikka takapenkillä.

Vasta Orimattilassa tajusin, ettei Jaristakaan otettu yhtään kuvaa. Eikä liioin siitä tohinasta siellä minun kämpillä. Ei edes turisti-Päpi ottanut kännykkäkuvia. Oltiin kuitenkin jo tien päällä ja arvioitiin laskeutumisaika Koposperälle ilta yhdeksän ja kymmenen väliin. Alkumatkan luin kuukauden aikaisia Maaselkiä. Sitten vasta uskaltauduin aukomaan laskuja. Eipä tuolla onneksi ollut mitään yllättävää.

Nyt minä ymmärrän matkalaisten tuskan. Ei sieltä takapenkiltä vauhdissa pystynyt ottamaan yhtään kuvaa. Jyväskyläkin, mikä on minusta niin mukavan näköinen etelästä tultaessa, sujahti ohi yhdessä vilauksessa.

Hirvaskankaalla pidettiin ensimmäinen ja ainoa pitstop. Ja tietenkin Shellillä! Sitten matka jatkui...

Matkalla nähtiin kolme hirveä ja neljä valkohäntäpeuraa. Liikennettä oli hyvin vähän, kuten olettaa saattoikin. Päpi kuitenkin päästeli painepesurillaan, ihan ku aikamiehet. Elämäjärvellä vasta huomasi, että hämärtää.

Matkalla saatiin väliaikatietoja, että Koposperän pääsiäiskokko oli sytytetty 19:30 ja palanut tosi nopeasti. Olihan tuolla kuitenkin vielä hyvänlainen hiillos, kun stopattiin kohdalla. Uute-Pentin kiihtyneestä äänestä päätellen nännikuminheitto oli vielä kuumimmillaan. Minun ommaisia siellä ei kuulostanut enää olevan, paitsi Hili, Olli, Iida ja Ella, jotka tulivat jo parkkipaikalla vastaan. Hypättiin taas autoon ja karautettiin vielä viimeinen siivu Äitinbaariin.

Olinhan blogissa aiemmin tiedustellut, että varmaankin meitä odottaa valtavat kotiinpaluujuhlat. On banderolleja ja ilmapalloja! Olihan siellä! Kaija oli ilmiselvästi panostanut asiaan.

Eteisen oviaukkoon oli teipattu pätkä vessapaperia, Tervetuloa kotiin!-tekstillä. Ilmapallonkin ne oli jaksanut puhaltaa. Heliumia ei tieten Koppikselta löytynyt, kun pallo roikkui "pää alaspäin" ja teksti väärinpäin tuvan pöydän päällä. :D Vastaanottokomitea oli kuitenkin täydessä vauhdissaan. Näin äkkiseltään muisteltuna siellä oli ainakin: Äiti, isä, Kaija, Mats, Arto, Inka, Aada, Tinja, Neela, Jutta, Janna, Joonas, Senja, Nea, Juuso ja Henna. Jos joku jäi mainitsematta, se ei ainakaan johtunut siitä, että se joku olisi ollut hiljainen ja huomaamaton. Ja sitä riisipuurua ja soppaa... molempia oli ja oli hyvvää! :)

Matka voidaan nyt mitä ilmeisemmin katsoa päättyneeksi. Blogilla on kuukauden aikana ollut aivan järkyttävän paljon lukijoita. Mahottoman suuret kiitokset niille, jotka viitsivät kommenttinsa jättää. Jos kukaan ei kommentoi mitään, tuntuu kuin kirjottaisi "tyhjille seinille". Näenhän minä tilastoista ja laskureista kävijämääriä, mutta aina se lämmittää, kun lukija muuttuu lihaksi ja vereksi. Erityisen mukava yllätys oli vanhat koulukaverit ja uudet työkaverit, jotka antoivat kuulla olemassaolostaan. Päpin kaveriporukka oli myös tosi aktiivista. Suvullahan on velvollisuus kommentoida ja jälleen tälläkin kerralla Kaija, Jutta, Inka ja Henna suoriutuivat urakasta kunnialla. Yhtään tietenkään väheksymättä Hiliä, Heliä ja kumppaneita. Eppäiltiin jopa, että ihanko velipoikakin avasi sanaisen arkkunsa. Kaikkein paras yllätys meille oli kuitenkin Reke! Ei sitä ikkään tiijä millä oksalla se lukija istuu! Vielä kerran KIITOS teille jokaiselle, äänettömälle ja äänekkäälle! ♥ Näihin kuviin ja tunnelmiin Puksula kuittaa ja suuntaa aamulla ansioon.

- Katja -

Ps. Blogi jää nettiin roikkumaan ja sitä saa lukea ja terveisiä voi jättää aina kun siltä tuntuu.