tiistai 1. huhtikuuta 2014

ENEMMÄN KU SATA JÄNISTÄ!

Minneapolis day one. Aamu aloitettiin uinnilla ja saunalla. (Tai oikeastaa Inka yritti aloittaa sen jo kuudelta skypettämällä. Onneksi päästiin vielä untenmaille senkin jälkeen). Hotellissa on aito suomalainen sauna, varustettuna Helon kiukaalla. Kaikkea nuo reppanat vaan ei tajua. Löylyvesikiulu on pultattuna lattiaan kiukaan viereen! Pitäis palkata joku yön timo heittämään löylyä, että sais saunoa ihan rauhassa.

Saunan jälkeen kuotastiin kamppeet niskaan ja lähettiin suunnistamaan kohti Bloomingtonia. On se vaan niiiiin mun lempparihommaa tuo autoilu täällä Minneapolisissa. Ainakin yksi ramppi pyyhkäistiin taas Hwy:lla pitkäksi, kun tuo navi oli vetäny herneen neppariin, eikä se enää puhunut mulle. Niin vaan kuitenkin osattiin lopulta määränpäähän. Mall of America on kauppakeskus, jossa on 520 liikettä neljässä eri kerroksessa. Pinta-alaa 2,5 miljoonaa neliömetriä. Tietenkin sieltä löytyy myös sisähuvipuisto.




Löytyi myös liike, jossa lapsi sai valita itse pehmolelun "nahan" ja sitten se täytettiin, ommeltiin kiinni ja valittiin sille vaatteet. Meidänkin "lapsi" kävi tutustumassa tehtaaseen.



Ruokapaikkoja ostarista löytyy myös joka kerroksesta ja joka lähtöön. Päädyttiin Cadillac Ranch-nimiseen ravintolaan. Olipas viihtyisä paikka ja tooosi kiva tarjoilija. Sisustettu vähän Hard Rock-tyyliin ja mitkä eväät! Tilattiin Outin kanssa pihvit ja ne meni kyllä makunsa puolesta heittämällä Top kolmoseen! Ruokahan ei täällä suomen mittapuulla mitattuna maksa paljon mitään. Päpikin tilasi pizzaa muistuttavan "kanalätyn", jota ei edes jaksanut kokonaan syödä. Ateria maksoi ison jääveden kanssa 5,35$, eli 4,28€.

Syönnin päälle jatkettiin tepsuttelua ja satuttiin keskusaukiolle. Väkeä oli siellä ku Halapa-Hallissa kahvitarjoilupäivänä. Aikamme ihmeteltiin touhua, kun tv-kameroita oli joka kulmassa ja ukkoja baseball-kamppeissa. Selvisihän se meille lopulta. Siellä oli Twinsien (baseball-joukkue) season opener celebration, eli kaudenavaus juhla. Yhtäkkiä minä tajusin, että siellä on KEVIN COSTNER! En edes olisi tunnistanut sitä niin kaukaa ulkonäöstä, mutta tunnistin äänestä. Sitten löydettiin jalat alle! Alkoi kauhea rynniminen lähemmäs. Minä raivasin tietä, kuin jäänmurtaja ja Outi tuli rohkeasti perässä. Oltiin kuitenkin sen verran myöhässä, että se lopetteli juttunsa "lavalla" ja siirtyi tv-haastatteluun. Vaihdettiin ihmismassassa suuntaa ja rynniminen jatkui. Päästiin lopulta ihan siihen kohdalle ja tehtiin kaikki temput, että saatiin huomiota herätettyä. Yksi kamera kuvasi meitä koko ajan. Varmaankin niitä huvitti tuo isomahainen siellä teinien joukossa. Lopulta haastattelija kysyi meiltä jotain, mistä ei saatu edes selvää. Outi selvitti vaan sille, että ollaan Suomesta ja täällä lomalla. Costner hymyili, sanoi kai jotain Outin mahasta (älkää kysykö mitä) ja otti tussin esiin kirjoittaakseen nimmareita. Outi ojensi kätensä ja sai ensimmäisenä nimmarin. Minä en löytänyt taskusta, kuin ryppysen kassakuitin ja siihen se nimensä raapusti. - LEEEEEEEEE !!!!!!!!! Sitten vasta huomattiin, että Päpi on jonkin matkaa meidän takana ja sen laukussa minun kamera. Tilanne oli kuitenkin nopeasti ohi ja kuva jäi siinä ottamatta. Kysyttiin yhdeltä kameramieheltä, että miltä kanavalta ja milloin tämä tulee ulos? Se sanoi, että tilaisuus on suora, mutta klippejä siitä näytetään urheilukanavalla pitkin viikkoa. Kanava siis on FOX SPORTS NORTH. Koittakaapa joku katsoa löytyykö se esim. YouTubesta. Jos sen sais sieltä imuroitua, että mekin nähtäisiin. Varppina tuodaan erikoistulijaiset sille, joka sen sieltä saa talteen!

Eihän siitä shoppailusta sitten enää mitään tullut. Oltiin pikkusen täpinöissään! Eikä mistään muusta osattu puhua. Yhtäkkiä Päpi huomasi, että eikö se (Costner) nyt kävele tuolla... Kamera käteen ja zoomaamaan! Sainhan minä siitä lopulta kuvan. Tuntui ainakin yhtä hyvältä, kuin sen suden näkeminen!!


Kello oli tasan kahdeksan kun lopulta käveltiin ostarista ulos. Kahdeksan ja puoli tuntia jaloilla ja pikkasen voi sanoa, että se tuntuu. Naputtelin navia ja sain sen taas puhumaan. Ajaa päräytin takaisin hotellille ihan sukkana! Ei yhtään liittymää pitkäksi! On se heleppua, ku lapsen lyöminen! Hotellin pihalta napattiin vielä muutama city by night-kuva ja sitten kiireesti siirtämään kuvia koneelle.



Semmää vaa sanon, että mitähän unia me ensyönä sitten nähdään?! Oli meinaan pikkasen erilainen päivä!

10 kommenttia:

  1. Moro! Näkyy se Katjan leffojen katselu tuottavan tulosta; tuntee starat jo äänestä! Kyllä siellä on ollu tunnelma katossa, näen sieluni silmillä teidät rynnimässä lavaa kohti. Tuliko se uni silmään ollenkaan? Marjoniemen Jannelle tuossa näytin kuvaa Kostnerista, ihmetteli haloota kun sen mielestä "sekin Kostner on vaan ihminen"!!! Täällä kaikki ennallaan; työ, teatteri jne. Eilen tehä läikästiin kalliit imurikaupat. Mömmöjen juomisen olen lopettanut (tiedoksi Päpille). Mukavaa alkavaa päivää koko sakille. Hili

    VastaaPoista
  2. Tanssii susien kanssa kevin costner!! Mää oon niin vihreä kateudesta. Eikä muute nyt tunnu yhtään pahalta ennää et soitin sillo kuudelta teille... :)

    VastaaPoista
  3. Vilikasin peiliin,,,, oon ihan VIHIRIÄ !

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa! Luulin kyllä, että läksitte lomalle, mutta teidän reissunnehan on varsinaista extreme-matkailua! Kiva juttu tää blogi, sen myötä matkailu avartaa myös meitä (vihertäviä) lukijoita :) Antoisaa reissun jatkoa teille kaikille - koita Päpi pysyä nuorten vauhdissa mukana. tv.Marjaana

    VastaaPoista
  5. Älä nyt hili, sulla mikään normipäivä ollu ku työpaikkaski purettiin aamulla klo7 ihan yllätäin :D mua niin huvitti se maaselän photoshoppi (huonosellanen) ja juttu että matkahuolto on päätetty purkaa tänä aamuna klo7 :D niinhän tuo oli tätskyn bmw parkissa aamulla ko ohi menin.ja rakennuski vielä pystyssä :)

    VastaaPoista
  6. Onpa susta hieman mutrun näköinen kuva :) Teillä kyllä näyttää riittävän näkemistä ja kokemista ihan väsymiseen asti. Mutta kun elpasee, niin taas mennään, olis mukava olla mukanakin. t. Ripa

    VastaaPoista
  7. Kovasti yritin ettiä jotain videoo, mutta ei mitään löytyny. Yritän vielä :) T:Niina

    VastaaPoista
  8. Oikeesti?! Iso ostoskeskus, täynnä ihania vaatekauppoja. Mä kuolen kateudesta!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 8,5 tuntiahan tuolla vierähti. Tuntui kyllä seuraavana päivänä jaloissa. :)

      Poista