perjantai 18. huhtikuuta 2014

HOUSTON, WE HAVE A PROBLEM!

Sijainti: Porcupine Ave, Mississauga. Ongelma: Laukut ei mene kiinni.

Aamupäivällä lähdettiin hotellista Kingstonissa. Päivä oli aurinkoinen, mutta kylmä. Ajeltiin vielä Ontariojärven rantaa katsomaan, missä Aino ja Bruce ovat aiemmin asuneet. On kyllä mukavan kokoinen ja näköinen kaupunki. Kaupungissa olisi ollut paljonkin näkemistä, mutta jylläävä flunssa ja tuulinen keli vei parhaimman iskun. Niinpä puolilta päivin suunnattiin Torontoon.


Koko matka oli moottoritietä. Liikenne soljui tasaiseen tahtiin, eikä matkalla ollut mitään ihmeempää näkemistä. Suunnitelmissa oli ajaa Toronton pohjoispuolelle Vaughaniin tekemään viimeiset ostokset. Olen pitkin matkaa kyttäillyt Bass Pro Shopia, mikä on metsästykseen ja kalastukseen erikoistunut ihmemaa. Pari liikettä on nähty, mutta aina liian myöhään. Syracusessa piti jo googlata, onko enää yhtään liikettä matkan varrella. Tämä vielä löytyi melkein matkan varrelta. Toinen asia, mitä on kyttäilty on rekkalehti. Tulijaisena lupasin viedä täältä rekkalehden. On löydetty naistenlehtiä, miestenlehtiä, autolehtiä, moottoripyörälehtiä ja jopa juna- ja lentokonelehtiä, mutta ei ainuttakaan rekkalehteä! Meillä näkyy nyt olevan näissä reissuissa aina jokin mahdoton tehtävä. Viimeksi metsästettiin Aadalle "vieterilelua" (Jack in the box) ja sitten pelipaitaa suomalaisella nimellä. Olipa pikkaisen tiukassa. Toinen löytyi lopulta, toinen ei. Nyt niitä molempia kyllä näkyi.


Torontoa lähestyttäessä käännettiin pohjoiseen vievälle moottoritielle. Jouduttiin sitten ajamaan jonkin matkaa tullitietäkin. Tiellä oli kameratulli. Kenellehän ne laskun lähettää ja milloin? Vaughan Mills löytyi suhteellisen kivuttomasti. Jostain syystä Päpillä ja Outilla ei ollut potkua shoppailla. Minulla kyllä aika kului.

Kello oli pahimmoilleen kaksikymmentä yli neljä, kun lähdettiin Mississaugaan. Navi ilmoitti matkaksi 42km, mutta aikaa ei edes katsottu. Otettiin tietoinen riski ja lähdettiin painamaan iltapäiväruuhkaan. Lentokentän kohdalle asti meni aika sulavasti, mutta sitten matkanteko alkoi hidastua. Kuitenkin, matka eteni ihan hyvin. Mentiin vain virran mukana ja kerettiinpähän lukea huolella kaikki opasteet. Kurvattiin Port Creditissä Dollaraman pihaan vartin yli viisi. Elikkäs, alle tunnissa selvittiin.


Illalla saunottiin kunnolla! Oltiinkin edellisen kerran saunottu Minneapolisissa, muistaakseni 1. huhtikuuta. Voitte uskoa, että tuntui hyvältä. Siihen se hyvänolontunne sitten loppuikin! Piti alkaa pakkaamaan. Sen vaan sanon nyt tunnin tuskailemisen jälkeen, että -"Ei mahu!". On jatkettava aamulla harjoituksia ja yritettävä porukalla uudestaan...

3 kommenttia:

  1. Hyvät Kalumeetin kävijät: Kometoikaa vielä matka Vantaa - Koposperä väli tarkasti kuvienn kera + tunnelmat saahan lukija kuinka mukava saapua koti puoleen : T. Reke

    VastaaPoista
  2. Voi flussa, täällä vähän sama fiilis. Anto oman haasteensa lunastaa illalla lupaus ja puhaltaa tyttärille muutama muna, että saivat maalata.
    Hennukka pesueineen pyörähti eilen kylässä ja jätti nean mini lomalle :)
    Tänään tyttäret lähtee ilahduttamaan mummua ja pappaa mökille, kuulemma uimaan ja ponkimaan ;)

    Joo, tää tahtoo kans kuulla/nähä viimeiset kilometrit "äitinbaariin" asti. Jos et sit jatka viikon verran arjen kuvaamista ; D

    VastaaPoista
  3. Rääppeet lomasta jäljellä, voisitte te vielä sinne jäähä ko näitä juttuja on niin mukava lukia.
    Täällä mökillä alkaa olla jo säpinää ku pikkulikat tuli jo lomalle. Kohta sieltä singahtaa Jori ja Juuso ja huomenna loput et säpinää riittää :)
    Niin ja ilimakaan ei suosi ku vettä sattaa.

    VastaaPoista