maanantai 7. huhtikuuta 2014

PÄRINÄPÄIVÄ

TAAS aurinkoinen päivä! Kyllä elämä on kovaa. ;) Tämän päivän ohjelmassa oli Harley-Davidson museo. Hotellilta oli noin kilometrin kävelymatka HD:lle. Aurinko paistoi taas pilvettömältä taivaalta, eikä tuulikaan tuntunut kylmältä. Mikäs siinä sitten käpsytellessä ja katsellessa kaupunkia. Museossa olikin nähtävää koko rahan edestä. En valehtele teille siitä sen enempää, vaan laitan muutaman kuvan...





Eikä tietenkään päivää, etteikö jotain suomesta. Jäi kertomatta, että eilenkin Outi treffasi kassajonossa suomalaisen. Se oli samaa kaliiperia, kun aikaisemmatkin, eikä siis osannut puhua yhtään suomea.




Museolta siirryttiin myymälän puolelle. Siellähän meinasi sitten karata mopo käsistä. Oli niiiin paljon kaikkea kivaa ostettavaa. Nooh, aika pienillä tappioilla sieltä kuitenkin lopulta ulos päästiin. Kahviteltiin vielä HD Cafessa ja tepsuteltiin takaisinpäin. Paluumatkalla nähtiin Kuningas Pupu, mutta Päpikään ei halunnut sen kainaloon, kun olisin ottanut yhteiskuvan. ;)


Mentiin taas hyväksi havaittuun Mo's Irish Pubiin syömään. On siellä hyvät eväät, puhumattakaan juomista. Outillakin on paikassa oikein oma ruokalista. Onneksi se on hotellia vastapäätä. Jaksettiin juuri ja juuri vyöryä sieltä hissiin ja huoneeseen sulattelemaan ruokaa.

Päpi ja Outi kävivät vielä pyörähtämässä lenkin kaupungilla, kun minä jäin blogin kimppuun. Olivat yrittäneet kauppaan, mutta yritykseksi oli jäänyt. Kierrelleet sitten vain hoodeilla ja näpsineet muutamia kuvia lisää.




Huomenna onkin sitten, - lainatakseni erästä suurta, nykyisin Porvoolaista ajattelijaa - "Ehkäpä elämäni jännittävin päivä!". - Siirrymme Chicagoon! Hotellihan sijaitsee tietenkin taas ihan ytimessä. Googlesta olen reittiä vähän katsonut, mutta tuon minun navigaattorin jo tuntien voip' olla, että ei mene ihan niinku Strömsössä. Saattaa tulla jossakin vaiheessa taas mieleen, että Koposperänen on ilmotettu väärään sarjaan!

6 kommenttia:

  1. Hellurei!
    Sielläpä näyttää olevan oikein surinasussut liikenteessä :)
    Ei taida teilläkään tulla aika pitkäksi, sen verran näyttäisi toimintaa ja katselemista olevan.
    Eipä kyllä täälläkään. Aurinkoinen viikonloppu takana. Nuoriso käväsi kotona ja sehän on varsinainen
    taifuuni, koko ajan joku tulee tai menee. Haettiin vähän lisää remonttitarpeita Ylivieskasta ja parit tanssutkin kerettiin pyörähdellä. Nyt on taas oikeiden töiden vuoro. Terkkusia Tuulikilta ja Aimolta, niin ja onnea sinne Chicagoon, onko se nyt paljon Puksulaa kummempi.... :))

    VastaaPoista
  2. Moro! Terkkuja Toijalasta! Postilaatikkotyhjennys toimii Puksulassa .Lähettivät paljon terveisiä teille.

    VastaaPoista
  3. Meinasinkin viimeyönä laittaa viestiä, että ootko kuallu, ku ei mitään kuulu?! Kai se Puksulan postipalvelu myös maksaa ne laskut, jotka tulee tänä aikana?! :) Siitä mun moottorityökoneesta ei ole kuulunut mitään. Toivottavasti se ei seiso samassa kohdassa pihalla, kun tullaan takaisin. Terkut kaikille sinne!

    VastaaPoista
  4. Huomasitko jo varoitukset huijausviesteistä?!

    VastaaPoista
  5. Moro koko poppoo ja ennen kaikkea Päpsy <3. Teillä on mahtava reissu, upeita kuvia ja vielä upeampaa tekstiä, hyvä kirjoittaja matkassa. Lähditte sitten sinne saakka lunta katsomaan, kun Järvenpäässäkään ei ole ollut kuin pari senttiä. Nauttikaahan kaikista kokemuksista ja sit kesällä Padasjoella on Päivillä oltava reissualbumi mukana. Haleja Päiville, terkuin Sirpa Jaakkola

    VastaaPoista
  6. Kyllähän sun ois kuningaspupun kainaloon pitänyt mennä. ;)

    VastaaPoista