PARI MUUTTUJAA...

Edellisenä iltana käytiin Päpin kanssa pizzalla, kun Outi kutjotti. (Se samainen jannu, joka ei tarjoillut minulle juotavaa, tarjoili Outille mitä ilmeisemmin pilaantunutta salaattia). Foshey Towerissa sijaitseva Key's puolestaan tarjoili meille isot pizzat ja myös samalla "dogibäkit". Tänäänkin on sitten syöty vielä sitä pizzaa.
Hotellille palatessa näpsittiin muutamia kuvia öisestä Minneapolisista.

11am kirjauduttiin ulos ja -ullatus, ullatus!- vetäsin taas yhden liittymän pitkäksi ja otettiin vauhtia kehätieltä. Tämä oli näemmä enemmän sääntö kuin poikkeus. Noh, nähtiinpäs vielä kerran Minneapolisin skyline.

Seuraavaksi ylitettiin Missisippijoki. Nyt on sitten sekin nähty. Kerran vaan vilahti autonikkunasta. St Paulin skyline oli huomattavasti vaatimattomampi, eikä huvittanut jäädä sitä enempää pällistelemään. Piti tarkkana seurata, että osasi kaupungista ulos oikealle tielle. Osattiinhan me, eikä tehnyt tiukkaakaan. Dodgen tankissa oli käynyt taas pyörre ja tankki oli tyhjä. Kurvasin Hwy 94:ltä sivuun tankkaamaan. Hampaita nauratti, kun katsoi kuittia tankkauksen jälkeen. Tankillinen bensaa maksoi euroissa alle viisikymppiä.

Ennen Baldwinia nähtiin ensimmäiset biisonit. Hätäisimmille tiedoksi, kyseessä oli siis biisonifarmi! Ei ne onneks täällä vapaana kulje. Lisäksi oli havaittavissa, että kaikenlainen maatalous lisääntyi.

Niin ja on jäänyt kokonaan kertomatta, että on nähty jo kaksi kalkkunaa. Molemmat on vaan ollut ketarat ojossa tienvarressa. Elävää yksilöä odotellessa... Sitten nämä ah' niin ihanat peurat. Niitä raatoja nähtiin tänäänkin useita kymmeniä. Täytyy vaan toivoa, ettei napsahda meidän keulaan.

Baldwinista suunnattiin tielle 63. Lähdettiin siitä pätkimään kohti Ironwoodia. Seudut olivat vain pelkkää maaseutua. Monenlaisia särkyneen pyörän karjatiloja nähtiin. Useampia kotkia taas bongailtiin, mutta yhtä valkopäätä pysähdyin kuvaamaan, kun istui taas puussa. Tiet olivat hyväkuntoisia, eikä muuta liikennettä paljon näkynyt. Aurinko paistoi ja rattaat oli pyöreät! Sitten vähän ennen Claytonin pikkukylää...

... vastaan ajeli Seriffi. Huomasinhan minä sen, -kohdalla! Nämä on täällä semmosia kameleontteja, että ei koskaan tiedä minkä värisellä ja mallisella autolla ne milloinkin liikkuu. Tällä oli musta auto. Näin sen läheltä.
Vilkaisin peiliin, sanoin pirkoille, että -"Jarruttaa! Nyt kääntyy... ja nyt on vilikut!". Damn! Himmailtiin vähän, että se tulee lähemmäs ja ajettiin sivuun. Jostain syystä meitä vaan huvitti koko tilanne. Kenelläkään ei ollut hajuakaan, paljonko olin ajanut. Jotenkin oli vaan sellainen mielikuva takaraivossa, että se korkeintaan vannottaa, niin kuin siinä suomen kahvimainoksessa.. "Vannon, kautta kiven ja kannon..."

Seriffi tepsutteli autolle leveästi hymyillen, toivotteli hyvät päivät ja kysyi arvaisinko miksi pysäytti. Sanoin, että minulla on jonkinlainen aavistus. Kyseli tiedänkö paljonko on nopeusrajoitus. Enhän minä voinut sitä tietää, kun en näe niitä lätkiä suomessakaan! Sanoin olevani suomesta. Kauheasti teki mieli lohkoa jotain "viisasta" maailman nopeimmasta kansasta. Kyseli korttia ja ihmetteli vahvasti kansainvälistä ajokorttia. Suomalainen kortti kyllä sitten kelpasi. Tämä "sekaannus" mailien ja kilometrien suhteen tuntui kuitenkin lievittävän tilannetta. Enkai minä niin tyhmä ollut, että olisin sanonut, että meidän autossa voi mittariston näkymän vaihtaa nappia painamalla. Hymy pysyi miehen naamalla ja me hymyiltiin kolminverroin takaisin! Sitten se kyseli jotain, mitä me ei millään meinattu tajuta. Lopulta Outi tajusi, että se kysyy onko meillä "haku päällä"! EI, ei herrantähden olla etsintäkuulutettuja! Seriffi poistui korttien kanssa autoonsa ja me odoteltiin. Viimein se palasi, palautti kortit ja sanoi, että koska meille ei voi lähettää sakkoa, minut pitäisi viedä vankilaan. Väistämättä alkoi Jailhouse rock soida päässä. Sitten se esitteli meille, että kun navigaattorissa alkaa vilkkua punainen täytyy hiljentää. Sitten tuli se "lupaan ja vannon"-kohta ja sitten se toivotti meille hyvää ja turvallista matkaa. :) Kauheesti teki mieli kysyä, että haluaisko se mun matkablogiin. Oisin niin mielellään ottanut kuvan seriffistä, mutta ei ukkaltanu enää riskeerata.

Kauheesti oli sitten loppumatkasta niitä nopeusrajoituksia! Ettei matkanteko olisi ollut liian helppoa alkoi navigaattori sekoilla keskellä jotain tajuttoman suurta kansallispuistoa. Yritti käännättää meitä teille, joita ei ollut koskaan ollut olemassakaan. Välillä taas joillekkin epäilyttäville pikkuteille. Matkan varrella koitti Outille kuitenkin se kauan odotettu hetki... se pesukarhu! Kerkesi kuitenkin luikkia piiloon puun juurelle ja kurkisteli sieltä meitä. Saatiin kuitenkin kuva todisteeksi ja Outille toooooosi hyvä mieli! :)

Yhdellä tieosuudella, jossa ei näkynyt auton autoa kymmeniin kilometreihin, alettiin jo miettiä, että kumpi olisi "mukavampi" tilanne. Se, että autosta hajoaa vaihdelaatikko vai se, että O alkaa synnyttämään. - Jotenkin kai sitä pitää ihtiään viihdyttää! Lopulta, mitä ihmeellisimpien tieosuuksien jälkeen saavuttiin Montrealiin. Pikkaisen meitä huvitti. Kohta kuitenkin nähtiin edessä jotain tuttua...

Ja ei, ei käyty koputtamassa oveen. Jatkettiin matkaa, ylitettiin osavaltion raja ja saavuttiin Michicanin puolelle. Tuumattiin Outin kans, että eikös täällä USA:ssa oo vähän sellainen tapa, että kun vaihtaa osavaltiota, niin saa kaikki vanhat synnit anteeksi?! Meinaan, että aloitetaan puhtaalta pöydältä ja huomenna taas matkanteko luistaa. ;) Osuttiin Ironwoodiin. Hotelli täältä varattiin eilen, joten linkki majoitukseen ei pidä enää paikkaansa. Tämä on varsinainen metropoli! Kyläpahasesta ei sen enempää ole kerrottavana, kuin käytiin kuvaamassa vähän Matsille terveisiä...