Pieni varoituksen sana heti alkuun. Paluumatka oli pitkä ja kerron siitä ensimmäisen osan. Kun pääsen omalle koneelle ja voin lisätä kuvia, kerron loput. Sepä meni melekolailla näin...
Perjantaina kolmen jälkeen iltapäivällä käännettiin Dodgen keula kohti Toronton kansainvälistä lentokenttää. Lentokentälle saavuttaessa seurattiin autovuokraamon kylttejä ja osuttiin lopulta Herzin parkkihalliin. Seurattiin siellä auton palautuksen opasteita ja sitten tuli tenkkapoo! Opasteet käski ajamaan vasemmalle, mutta siinä oli piikkimatto! Päät pyöri, kuin pöllöillä. Ei yhtään ihmistä missään, eikä opasteita muualle. Oltiin pikkuisen ihmeissään. Johan sitten jo joku tööttäsi meidän takana. Siirsin autoa eteenpäin ja se takana tullut ajaa hurautti sen piikkimaton yli! Oltiin vähän huuli pyöreänä ja samalla tuli toinenkin auto ja rämäytti yli, että heilahti. Sitten mää vasta tajusin, että "piikkimatossa" oli hampaat niin, että sisään ajettaessa ne painui maton sisään ja ulos yrittäessä estivät yli ajon. Niin sitä taas vaan viisastuttiin.
Rämäytettiin rohkeasti yli ja löydettiin jopa ihminen sieltä hallista. Tämä mies kysyi meiltä, että millä lentoyhtiöllä lennetään. Kerroin, ja kuulin olevani väärässä terminaalissa. Kyllähän minä tiesin, että lento lähtee terminaalista 3, mutta eikai minun päähän äilähtäny, että jokaisessa terminaalissa on autovuokraamot. Taas opittiin uutta!
Auto ympäri, parkkihallista ulos ja taas voltattiin. Ei kai se tietenkään muuten ois voinut mennäkään... Lopulta osuttiin kolmos terminaalin vuokraamoon. Luovutettiin auto ja lähdettiin vetämään laukkuja kohti lähtöselvitystä.
Lento meni hyvin ja ilman yllättäviä käänteitä. Päpikin saatiin taas puhuttua meidän viereen käytävän toiselle puolelle. Eihän siitä nukkumisesta tietenkään mitään tullut, vaikka miten yritti. Päpi kävi välillä unessa, mutta sen vieruskaveriksi sattui joku ranskalainen kenguru, joka loikkasi aina kaarella yli lähtiessään vessaan. Päpi säpsähti aina siihen, kun penkki heilahti ja tennarin pohjat vilahti naaman edestä!
2E
Aamulla kahdeksalta Pariisin aikaa ja kahdelta yöllä Toronton aikaa laskeuduttiin Pariisiin. Pikkaisen oltiin tutkalla, kun väsytti. Tepsuteltiin terminaalin käytäviä ja saavuttiin turvatarkastukseen. Olikin sitten tarkkaa touhua. Riisuttiin tietenkin vyöt, kengät ja takit ym. Kaivettiin laukuista erilleen läppärit ja tabloidit. Tutkittiin lippuja ja passeja. Eiköhän ne sitten alkaneet höylätä minun laukkua siinä läpivalaisussa edes takaisin. Ihan vähän ärsytti, kun ajattelin miten ne kohta velloo sen ähkytäynnä olevan laukun levälleen. Niinhän ne nykäs sen sivuun ja sellaiset äkäisen näköiset valkoiset silmämunat kutsuivat minut sinne. Näytti, etten saa vetää bootseja jalkaan, kun se viittiloi minua ja murahteli jotain. Puin vaatteita päälleni ja keräilin kamojani kaukaloista, kun setä kaiveli laukkua. Kysyin jo lopulta, että jos kertoisit mitä etsit, niin pystyisin ehkä auttamaan. Eihän tämä tietenkään mitään sanonut. Ei se sieltä mitään löytänyt ja sitten yhdessä tuumin alettiin pakkaamaan laukkua uudelleen. Siltä jopa välähti vähän niitä valkoisia hampaita näkyviin, kun koitin opastaa mikä tavara oli missäkin kohdassa. Setä paineli pursuavia tavaroita sisään ja minä vedin vetoketjua kiinni. Loppuvaiheessa se painoi laukunkantta niin, että rusahti. Kädet irtosi heti laukusta ja sain toisen väkinäisen hymyntapaisen. Otin laukkuni ja kävelin vessaan. Vessasta tullessa kuuntelin, että mikä söpötys sieltä nyt kuuluu. Katja Karsikasta siellä niin hienosti ranskaksi lausuen kyseltiin. Samassa tajusin, että sedällä oli minun tabloidi kädessä. En yhtään osaa sanoa, että missä vaiheessa ne sen oli vetänyt sivuun. Enkä olisi varmaan edes osannut kaivata sitä ennen kuin kotona. Onneksi olin kuitenkin kirjoittanut nimeni ja osoitteeni heti etusivulle, enkä kerennyt vessaa kauemmaksi.
Outi oli jo siinä vaiheessa aika pinkeenä. Sillä on jotain vanhoja antipatioita Ranskaa ja ranskalaisia kohtaan. Jupisi jotain, kun saavuttiin aulaan, jossa söpöttävä ranskatar ohjasi meidät ulkona odottavaan bussiin. Tämä oli meille jo menomatkalta tuttua, että terminaalia vaihdetaan bussilla. Meidän jatkolento lähti terminaalista 2D. Vähän aikaa bussissa oltuamme ja kerrattuamme turvatarkastuksen tapahtumia huomattiin olevamme väärässä bussissa. -Prkl! Pysähdyttiin terminaaliin 2G. Varmistin vielä kuskilta meidän diaknoosin oikeaksi ja koska bussi lähes tyhjeni, hypättiin mekin ulos.
2G
Heti, kun astuttiin terminaalin ovista sitään kerrottiin siellä olevalle naiselle, että ollaan väärässä terminaalissa. Sanottiin, että pitäisi päästä terminaaliin 2D. Tämähän riemastui ihan täysin. Mesus meille ranskaks ja englanniksi, että ollaan väärässä terminaalissa ja että se on 2G. -Daaa! Tiedettiin se jo. Huitoi käsillään ja osoitteli meidän jalkoja. Sanoin, että -"meinaakko, että jalat vaan alle?". Eihän se muuta, ku söpötti sitä ranskaa ja komensi meidät viereiseen aulaan. Siellä meitä odotti taas yks palvelualtis. Musta mies huokaili ja puisteli päätään kyllästyneenä, kun nainen kertoi kiihtyneenä meidän tilanteesta. Istuttiin penkkiin tai siis minä istuin. Meidän Mama Oudi otti jo kierroksia ja junttautui keskelle aulaa mesuten ja tulukuttaen itekseen. Päpi luki lähteviä lentoja seinältä, eikä suunnat oikein lämmittänyt. Oli Antananarivoa ja Salt Lake Cityä. Tai, kun tarkemmin ajattelee, niin kaippa ainakin Madagaskarissa ois tarennut. Aulaan kerääntyi väkeä ja samalla bussi tuli. Tässä vaiheessa oltiin tutustuttu seinällä olevaan linjastokarttaan ja tiedettiin, että sinisellä linjalla pääsee meidän terminaaliin. Tämä 2G oli sellainen takahikiä, ettei siellä käynyt, kuin kaksi bussia. Väkeä lykkääntyi bussiin ja nähtiin, että sillä pääsee takaisin 2E:hen. Päätettiin hypätä siihen. VIRHE! Setä oli heti etusormi pystyssä ja komensi meidät takaisin odottamaan. Bussi lähti, uudet matkustajat valuivat aulaan. Tuli uusi bussi, mutta en tehnyt elettäkään noustakseni penkistä. Kohta musta sormi taas heilahti ja komensi meidät bussiin. Ovella mies sanoi, että toisella pysäkillä jäätte pois, tai kolmas pysäkki on taas täällä! Oli aistittavissa, ettei halunnut enää nähdä meitä.
2E
Ja niin me taas matkustettiin bussissa. Sanoin, että oishan tämä pitänyt arvata. Joka kylässä on voltattu ne kunniakierrokset, niin kai nyt sitten Pariisissakin. Outi mesus edelleen, enkä malttanut olla maalailematta visioita, että jos jäädäänkin ikuisiksi ajoiksi tälle Pariisin kentän kiertoradalle ja siitä sinun lapsestas tulee vielä ranskalainen. Sitä ei naurattanu. Huomattiin, että ensimmäinen pysäkki on 2E. Mietittiin, että jos kuitenkin jäätäis siinä pois. Sitten näin, että toinenkin pysäkki on 2E, mutta eri lähtöportit. Päätettiin mennä kehoituksen mukaan sinne.
Käveltiin ovista sisään ja arvaatte varmaankin minkä näköinen setä siellä oli vastassa, kun kerrottiin olevamme väärässä terminaalissa. Samassa ovien eteen ajoi bussi. Päpi huomasi sen olevan sinisen linjan. Ryykättiin heti ovelle, mutta setä löi ovien eteen poikittain. Koitettiin selittää, että sillä pääsee oikeaan terminaaliin, mutta ei auttanu. Komensi meidät yläkertaan.
Kiivettiin yläkertaan, jossa oli vain lähtöportteja ja muutamia kauppoja. Oltiin aika hukassa, kun ei edes tiedetty mitä sieltä haettiin. Outia ei palijo kärsiny puhutella ja Päpi kun ei Lontoota huasta, niin kävelin Air Francen tiskille kysymään neuvoa. Tätsky kertoi, että meidän pitää mennä turvatarkastuksesta hakemaan lupa, että päästään bussilla oikeaan terminaaliin. Viittilöi etuvasemmalle ja lähdettiin sinne. Vastaan tuli henkilökuntaan kuuluva mies. Kerrottiin taas tilanne ja mies ohjasi meidät turvatarkastukseen. Käski kävelemään siitä läpi ja alakertaan (Alakertaan?!! Justiinhan meidät oltiin komennettu yläkertaan). Sitten piti kääntyä vasemmalle ja seurata opasteita. Vahvasti epäiltiin, että niinköhän tuota vaan kävellään turvatarkastuksesta laukkujen kans läpi. Niin vaan käveltiin, eikä kukaan korvaansa lotkauttanu. Alakerrassa odotti 2D opasteet! Samassa tultiin aulaan, jolloin Outi sanoi, että -"Me on oltu täällä ennenkin!". Mentiin ovista sisään ja kappas! Samat sedät ja tädit oli odottamassa meitä turvatarkastuksessa. Se oli sama paikka, missä minun laukku tongittiin ja minne tabloidi jäi. Huudahdin iloisesti, -"Hello again!". Näyttivät vuorostaan aika hölmistyneiltä. Kerrottiin miten mentiin väärään bussiin ja jouduttin kiertoradalle. Eipä sitten muuta, kun taas turvatarkastukseen. Riisuin ronttosia jaloista ja lastasin tavaraa kaukaloon, kun lasioven taakse ilmestyi se sama setä, joka tonki minun laukun. Kysyvänä levitteli käsiään. Sanoin sille, että terve vaan!, ja lompsin portista läpi. Läpivalaisussa oleva mies alkoi taas höylätä minun laukkua edes takaisin. Silloin toinen kävi sille mitä ilmeisemmin kertomassa tapauksesta ja sain laukkuni.
Kamppeet niskaan, kaikki romut mukaan ja matka jatkui. Saavuttiin aulaan, josta hypättiin ensimmäisen kerran bussiin. Sama ranskaa söpöttävä nainen ohjasi meitä nytkin bussiin. Painotin aika vahvasti, että ollaa menossa 2D terminaaliin. Sanoi bussin olevan oikea ja huomasin samalla itsekin, että se pysäkki vilahti bussin teksteissä. Samalla Päpi hihkaisi, että -"Ei me tuohon mennä! Se on keltanen bussi!". -"Joo, kaikki ne on keltaisia, mutta tämä ajaa sinistä linjaa".
2D
Viimeinkin saavuttiin oikeaan terminaaliin. Lähdettiin seuraamaan opasteita portille D52. Johan taas meinasi usko loppua, kun vaikka millaisten mutkien kautta kuljettiin. Lopulta tultiin aulaan ja - ullatus, ullatus! Siellä odotti turvatarkastus! Kuulin Outin puhuvan jotain maaliman ruhtinaisuudesta ja tämän laatuautoja valmistavan maan pyyhkimisestä maailmankartalta. Putinistakin se taisi jotain mutista, kun lähestyttiin turvatarkastusta. Sitten vaan taas riisumaan ja purkamaan kamoja. Kolomas kerta toden sanoo... tällä kentällä. Siellä oli sellainen täti, jolta joku oli varmaankin syöny eväsleivät. Oli se kärtynen, kun teki Päpille tarkastusta. Niin vaan päästiin lopulta portille ja kerettiin reilu vartti odottaa koneeseen lastausta. Siinä vaiheessa kysäsin, että eikö Outi ole onnellinen?! Vastasi, että -"Haluan nähä kuin onnellinen sinä oisit riisikakun jäläkeen!" (Outin gluteeniton aamupala oli riisikakku, hilloa, pari hedelmäpalaa ja mehu). Helpottuneena kuitenkin odoteltiin koneeseen pääsyä. Eipä yhtään siinä vaiheessa harmittanut se pitkä, lähes kolmituntinen vaihtoaika Pariisin kentällä. :)
