TUNTEELLA JA TUURILLA!

No niin nassukat ja mussukat! Sitä ollaan Chicagossa! Eikä itketä yhtään.
Aamu oli... sanottaisko kitkunen. Ehkäpä tuleva siirtymätaipale Chicagoon oli mielessä. Koitettiin kuitenkin tankata aamupalalla hyvin ja yhdeksältä oltiin jo kadulla. Milwaukeesta lähettiin, ku vanahat tekijät. Navigaattori ei kerennyt herätä, kun oltiin jo pyörimässä silmukoissa. Eikä yhtään hutia!

Matkaa oli näpäkät 150km ja ensimmäisen satasen jälkeen pidettiin pieni tauko. Siinä vaiheessa motarilla oli liikennettä niin paljon, että alkoi jo mietityttää mitä siellä Chicagossa on. Eipä auttanut, kun antaa mennä vaan. Käännyttiin moottoritieltä kohti kaupunkia ja kun sumun seasta alkoi kaupungin siluetti näkyä, tuli mieleen, että tuonnekko sitä katoaa? -Chicagon sumuun.

Korkeat betonivallit molemmin puolin tietä, liikenne soljui aika rivakasti eteenpäin, eikä mahdollisuutta muuttaa mieltään. Mentiin virran mukana ja olin onneksi taas tutustunut vähän etukäteen karttaan, niin tiesin mitä pitäisi olla vastassa. Kaikki meni ihan mukavasti niin kauan kuin...

...tuo vasemmalla kaistalla oleva kuorma-auto päätti tulla meidän kaistalle, kun oltiin sen rinnalla! Vaistonvarainen väistöliike ja samalla huomasin, että minun toisella puolella on auto. Sitten tiukahko jarrutus ja nopea toive, että kukaan ei aja meidän perään. Ainakin yksi ruma sana ja isoa puhetta! - Ei rytissyt! Kädet oli spagettia ja silimät oli suurella, ihime etteivät kuivunu päähän!

Samalla oltiinkin jo pilvenpiirtäjien ympäröimänä. Muistettiin mistä risteyksestä meidän pitää kääntyä oikealle. Se meni hienosti. Sitten muistettiin minkä niminen katu oli seuraava, josta meidän pitää kääntyä. Noooo, sitähän ei sitten tullut, tai tuli, mutta navi käski kääntyä vasta seuraavasta. Seuraava katu olikin sitten yksisuuntainen ja niinpä taas oltiin tilanteessa, että bilistellään päämäärättömästi downtownilla.

Päpi kuvasi etupenkillä, Outi toimi silminä takapenkillä, minä tasasesti manaten sompailin ja navigaattorilla oli ihan oma elämä. Kerran piti jo Päpille karjaista, että -"Nyt ne käjet h*lvettiin siitä!", ku näkyi vaan kamera ja kädet, kun yritti katsoa vänkärinpuolen peilistä. GPS yritti käännyttää meitä jatkuvasti oikealle, vaikka "tiedettiin" hotellin jääneen takavasemmalle. Sitten kun se ohjasi käntymään vasemmalle, se oli yksisuuntainen, eikä sinne voinut kääntyä. Alettiin jo tuntea sen metkut ja ajettiin ihan oman pään mukaan. Johan me päästiin takaisin joen ylittävälle sillalle ja - Da daa! Siellä se näkyi! Meidän hotelli!

Sitten piti löytää parkki! Hotellilla oli pysäköintipalvelu 60$/vrk, eikä paljon houkutellut. Vieressä oli pieni "avoin" parkkitila ja puolet halvempi. Ajettiin sinne ja täynnähän se oli! - Damn! Oli siellä takanurkassa yksi oikein ahdas vajaa parkkiruutu. Lopulta ulkoistin matkustajat silmiksi ja änkesin meidän Dodgen sinne. Seuraavaksi alettiin tulkita parkkiautomaattia. Siinä ihmeteltiin ohjeita, niin paikalle tuli pummi, joka puhua pulputti kovasti. Päpi sille höpötti jo aika tiukkaan sävyyn, että -"En ymmärrä, en ymmärrä!" Outi koitti sanoa väliin, että se neuvoo meitä. Neuvoihan se. Oli tosi auttavainen. Ei me kyllä enää siinä vaiheessa oikeastaan apua tarvittu, mutta saatiin kuitenkin. Tyhjennettiin kaikki pikkuhilut taskuista sille miehelle. Kaikki voitti! :)

Kirjauduttiin hotelliin. Huone on 27. kerroksessa kaupungille päin. Ottaa päräytin ja soitin äitinbaariin! Ajattelin, että jospa sitä kerran tältäkin reissulta soittais äitilleen. Olihan se yllättynyt ja tyytyväinen. Kertoi, että Hyvinkäälläkin kuulemma seurataan aktiivisesti blogia. Terveiset vaan Rekelle! :) Oispa se mukava tietää, että ketkä kaikki seuraa, kun ainakin Espanjasta ja Argentiinastakin tätä luetaan.

Lähdettiin kaupungille ja käveltiin turisti-infoon. Ostettiin Millenium Parkin laidalta liput kolmeksi päiväksi Hop on-Hop off-bussiin. Kerettiin jo heittää ensimmäinen lutsi kyydissä ja katsella maisemia.

Yksi kierros kyytiä riitti meille. Huomenna sitten lisää. Syötiin taas tutussa ja turvallisessa Hard Rock-Cafessa, kun ei vielä keretty tutustua muihin vaihtoehtoihin. Palatessa koluttiin jo muutama turistiryönämyymälä. Nyt sitten on hotellilla istuttu ikkunassa ja ihmetelty tummuvaa kaupunkia...

PÄRINÄPÄIVÄ

TAAS aurinkoinen päivä! Kyllä elämä on kovaa. ;) Tämän päivän ohjelmassa oli Harley-Davidson museo. Hotellilta oli noin kilometrin kävelymatka HD:lle. Aurinko paistoi taas pilvettömältä taivaalta, eikä tuulikaan tuntunut kylmältä. Mikäs siinä sitten käpsytellessä ja katsellessa kaupunkia. Museossa olikin nähtävää koko rahan edestä. En valehtele teille siitä sen enempää, vaan laitan muutaman kuvan...

Eikä tietenkään päivää, etteikö jotain suomesta. Jäi kertomatta, että eilenkin Outi treffasi kassajonossa suomalaisen. Se oli samaa kaliiperia, kun aikaisemmatkin, eikä siis osannut puhua yhtään suomea.

Museolta siirryttiin myymälän puolelle. Siellähän meinasi sitten karata mopo käsistä. Oli niiiin paljon kaikkea kivaa ostettavaa. Nooh, aika pienillä tappioilla sieltä kuitenkin lopulta ulos päästiin. Kahviteltiin vielä HD Cafessa ja tepsuteltiin takaisinpäin. Paluumatkalla nähtiin Kuningas Pupu, mutta Päpikään ei halunnut sen kainaloon, kun olisin ottanut yhteiskuvan. ;)

Mentiin taas hyväksi havaittuun Mo's Irish Pubiin syömään. On siellä hyvät eväät, puhumattakaan juomista. Outillakin on paikassa oikein oma ruokalista. Onneksi se on hotellia vastapäätä. Jaksettiin juuri ja juuri vyöryä sieltä hissiin ja huoneeseen sulattelemaan ruokaa.

Päpi ja Outi kävivät vielä pyörähtämässä lenkin kaupungilla, kun minä jäin blogin kimppuun. Olivat yrittäneet kauppaan, mutta yritykseksi oli jäänyt. Kierrelleet sitten vain hoodeilla ja näpsineet muutamia kuvia lisää.

Huomenna onkin sitten, - lainatakseni erästä suurta, nykyisin Porvoolaista ajattelijaa - "Ehkäpä elämäni jännittävin päivä!". - Siirrymme Chicagoon! Hotellihan sijaitsee tietenkin taas ihan ytimessä. Googlesta olen reittiä vähän katsonut, mutta tuon minun navigaattorin jo tuntien voip' olla, että ei mene ihan niinku Strömsössä. Saattaa tulla jossakin vaiheessa taas mieleen, että Koposperänen on ilmotettu väärään sarjaan!

PAISTAA SE AURINKO AMERIKKAANKI!

Heräsin aamulla ennen viittä, enkä päässyt heti uneen. Selailin pitkästä aikaa sähköposteja ja huomasin pari outoa viestiä. Ensimmäinen viesti oli Kanadan postilta. Olivat kuulemma yrittäneet toimittaa minulle pakettia, mutta eivät olleet tavoittaneet. -TÄH?! Toinen viesti oli Air Canadalta. Ilmoittivat, että Toronton lennon lipputilaus on onnistunut ja maksaa 675CAD. -WTF?!! Siinä vaiheessa viimeisetkin unet karisi silmistä. Outikin heräsi kuuden aikaan ja sitten yhdessä mietittiin heti kaikki mahdollisuudet, missä olen luottokorttia käyttänyt. Pikkusen oli ilikiä olo. Saatiin Päpikin hereille ja kerrottiin kuulumiset. Vähän meinas jänskättää, kun menin katsomaan luottokortin tapahtumia. Tilillä kaikki oli kunnossa ja saatiin huokaista. Ei me keksitty niille viesteille mitään järkevää selitystä, mutta seurataan tilannetta...

Taas kamat autoon ja tielle. Ajettiin katsomaan Lambeau Fieldiä, kun kerta Green Bayssa oltiin. Amerikkalaisen jalkapallon NFL-joukkue Green Bay Packersien kotiareena, joka vetää reilut 72500 katsojaa. Olihan se laitos! Näpsittiin muutamat ulkokuvat, kun AURINKO paistoi pilvettömältä taivaalta! Sitten käytiin vielä sisällä myymälässä ottamassa pakolliset juustopääkuvat.

Auringon paisteessa jatkettiin 190km etelämmäksi Milwaukeehen. Olipa heleppua matkantekoa! Ajettiin downtownilla sijaitsevaan kohteeseen yhtään arpomatta. Parkkitilaa ei sitten löydettykään ja taas voltattiin. Muutama kunniakierros hotellin ympäri ja nyt on meidän Dodge parkkihallissa omassa parressaan. Huoneisto on taas ihan kympin paikka. Eipä kehtaa moittia. Tilaa temmeltää ja näkymä kadulle.

Skypeteltiin hetki kotijoukoille ja suunnattiin aurinkoiseen kaupunkiin. Käpsyteltiin ympäriinsä ja tykästyttiin paikkaan ihan oikeasti. Mukavan näköinen kaupunki vesistöineen. Outikin löysi nyt itselleen lentolaukun. Kyllä oli tyttö onnellinen! Lopuksi vielä syöpöteltiin hotellia vastapäisessä irkkupubissa.

Illalla käytiin vielä jaloittelemassa pikku lenkki jokivarressa. Koitettiin ottaa muutamia kuvia, mutta eipä noista oikein mitään tullut. Ehkäpä uusi yritys huomenna, kun kaupungin valot taas syttyvät.

Pitänee vielä kertoa tähän loppuun, kun minäkin opin taas uutta. En koskaan lakkaa ihmettelemästä, että kansa joka rakentelee ydinaseita ja väittää käyneensä kuussa, on joissakin asioissa niin aikaansa jäljessä. Miten voi olla niin mahdoton tehtävä rakentaa toimiva ja käyttäjäystävällinen suihku?! Täällä suihkut on ammeen päällä kiinteänä seinässä. Hana on tietenkin siellä alhaalla ammeessa. Termostaatti/sekoittaja on siinä seinässä niiden välissä. Lähes jokaisessa hotellissa suihkut ja sekoittajat toimivat hieman eritavalla. Ajattelin tuossa sitten taas illalla ääneen, että millainen tekniikkalaji se on tuo suihkussa käyminen.

1) Ensin menet ammeeseen.
2) Opiskelet termostaatin käytön ja varmistat, että hanassa oleva nuppi on siinä asennossa, että vesi tulee hanasta, eikä suihkusta.
3) Käännät nopeasti termostaattia oikeaan suuntaan haluttuun/oletettuun lämpötilaan. Vesi syöksähtää varpaille.
4) Säätelet ja säätelet, että saat sopivaa vettä ja sitten se vaativin osuus...
5) Varaat toisella jalalla ammeen takareunaan ja sieltä kurkottamalla nykäiset hanasta nupin ylös ja samalla hyppäät takaseinälle, että et kastuisi kun yläsuihkusta ampuu jääkylmää vettä päälle!

Päpi purskahti nauramaan ja sanoi, että kuulostaapa tutulta. Jotakuinkin noin se menee. Outi kuunteli kauempana ja nauroi taas, että napa paukkui. Sitten se sanoi, että -"Minä lasken aina sitä vettä sieltä suihkusta niin kauan, että se on sopivaa". Daa! Niin mekin, mutta vaikea sitä on enää mennä säätelemään siihen suihkun alle! O nauroi kippurassa ja lopulta sai väännettyä rautalangasta. Sitä voi kuulemma seistä siinä ammeen vieressä ja mennä sitten vasta ammeeseen, kun vesi on sopivaa. :') -Pitänee kokeilla aamulla...

Ps. Muistinko mainita, että meillä paistoi tänään koko päivän aurinko pilvettömältä taivaalta?!