PÄÄTÄN PÄIVÄNI CLEVELANDISSA ;)

Nyt väsyttää! Kokkeilkaapa ite vanheta vuos yhdessä päivässä. Pitänee kuitenkin kiittää teitä niistä lukuisista onnentoivotuksista. Ei sitä onnea vaan sitten kuitenkaan tullut tarpeeksi. Kasinolla se loppui heti kättelyssä!

Se meidän musikaali, se oli hyvä! Jo Fisher Teatteri itsessään oli vaikuttava rakennus. Kaikesta kyllä näki ja koki, että kyseessä oli Broadway-musikaali. Hienoa musiikkia ja hienoja tulkintoja. Kannatti kaydä. Esityksessä oli kaikenlainen kuvaaminen kielletty, mutta halutessanne Youtubesta löytyy kyllä klippejä.

Sitten se kasino! Se oli juuri sellainen, kun elokuvista näkee. Kaiken ikäisiä, kokoisia ja näköisiä ihmisiä pelaamassa. Jotenkin hätkähdyttävä näky on vanha mummu pyörätuolissa ja sätkä hampaissa nykimässä yksikätistä rosvoa. Jokapuolella leijaili hajuveden ja tupakansavun ihana löyhkä. Kasinolla sai polttaa vapaasti. Kierreltiin pelisaleja ja kuikisteltiin pelipöytiin. Muutamiin pelikoneisiin sulloin ryppyisiä taaloja taskun pohjalta ja kone raksutti ne mukisematta. Tuli vain mieleen ne meidän bensiksien seteliautomaatit, joihin ei tahtonut kelvata raha silitettynäkään. Nämä koneet ei ollu ronkeleita, kaikki kelpas!

Yöllä käytiin vielä parkkihallin katolla näpsimässä muutamia valokuvia. Yö oli todella lämmin.

Yhdentoista maissa lähdettiin ajelemaan kohti Clevelandia. Päpi aiheutti minulle ensimmäisen sydärin hihkaisemalla hotellin risteyksessä, kun luuli minun kääntyneen yksisuuntaista vastaan. - HUH! Ajettiin vähän epämääräisen alueen läpi, ennen kuin liityttiin moottoritielle. Kyytiläiset kerkesivät näpsiä vauhdissa muutamia kuvia. 

Detroitista minulla jäi kuitenkin jotenkin mukava kuva kaikessa kurjuudessaan. Kaupunki oli jotenkin niin epätodellinen. Varsinkin kontrasti meidän hienon hotellin ja kaupungin välillä oli aika raju. Tiet olivat aika huonokuntoisia ja tienvarret täynnä rojua ja roskaa. Oli kaikkea renkaankappaleista ja raadoista sohvakalusteisiin. Kun saavuttiin Ohion osavaltioon, kaikki oli kuin silkkiä vaan. Teiden kunto muuttui ratkaisevasti heti rajalla. Toledon kaupungin jälkeen muutin navigaattorin määrityksiä, että vältellään tietulleja. Navi ohjasikin meidät mukavalle pikkutielle, joka kulki useiden pienten kylien kautta.

Siellä me sitten nähtiin nämä ihanat linnut oikein lähietäisyydeltä. Hyi raato, että olivat rumia!

Jonkin sortin korppikotka ainakin kokonsa puolesta. Tarkemman lajimäärityksen saatte tehdä aivan keskenänne. Näitä liitelee teiden ja peltojen yläpuolella pitkin matkaa.

Clevelandiin saavuttiin iltapäivällä. Levytettiin hetki hotellilla, kun yhtä meidän porukasta vähän väsytti. Sitten hipsuteltiin tuohon vieressä olevaan Rock'n Roll Hall of Fame-museoon. Tehtiin kuitenkin "Calgaryt" ja kierrettiin pelkästään alakerrassa oleva matkamuistomyymälä. Nooh, jottei jäisi vaivaamaan, niin käydään aamulla uudestaan. Museo sulkeutui jo 17:30, niin päätettiin käydä aamupäivällä ennen lähtöä kiertämässä se huolella läpi. Illalla käytiin vielä kaupungilla syömässä, ettei aivan kuihduta! Jospa nyt jaksaisi aamuun.

Täällä on muuten ollut taas tosi lämmin päivä. Parhaillaan auton mittari näytti +23C. Eipä puutu enää, kuin kaksi astetta siitä minun lupaamasta lämpötilasta. Lupasin silloin 25 asteen pakkasella, että vielä meidän reissun aikana on 25 lämmintäkin. Clevelandissa on ollut aika pilvistä ja tuulista, mutta tuuli on tosi lämmin. Nytkin ilta kymmeneltä ulkona on vielä +20 astetta.

Tein kuitenkin tuon linnun lajimäärityksen, kun jäi vaivaamaan. Aika lähelle se Outin "kalkkunan sukulainen talkkuna" osui. Kyseessä on kalkkunakondori. Aiheesta lisää: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalkkunakondori

Rankkaa tämä aikaeron kanssa juhliminen. Eilen kun aloitti puoliltaöin suomen aikaa ja tänään lopettaa tätä aikaa puolenyön aikaan. Nyt kohta 31 tuntia "juhlineena" päätän päiväni Clevelandissa. - Hyvää yötä.

@ SYYLÄRI CITY

...ja aamukahvin jälkeen he lähtivät kohti uusia seikkailuja. Elikkäs, otettiin taksi hotellin edestä. Ah, kuinka se olikin ihana! Outikin huomasi liikkeelle lähdettyämme, ettei ovissa ole lukitusnappeja. Onneksi oli kuitenkin ovenkahvat! Taksi downtownille maksoi 5,10$. Siinä vaiheessa olimme jo niin väsyneitä, että päätettiin poiketa Tim Hortonsille kahville. Sieltä Hard Rock Cafen kautta takaisin kadulle ja ihailemaan rakennuksia.

Kaupungissa ei näyttänyt olevan, kuin kuusi ihmistä meidän lisäksi. Tai siltä ainakin vaikutti. Autoja kulki harvakseltaan ja niillä harvoilla ihmisillä ei tuntunut olevan kiire minnekään. Parkkipaikoilla oli tilaa. Aika tuntui todellakin pysähtyneen. Kuljettiin katuja ja kuvattiin sitä "kurjempaa" Detroitia.

Tsekattiin Tigersien kotiareena ja sen kauppa. Fanikrääsä oli kaikkein kalleinta, mitä missään vastaavassa kaupassa. Tavaraa oli taas kylläkin laidasta laitaan. Hipisteltiin vaatteita ja päiviteltiin hintoja...

Nyt alkoi jo nälkä kurnia ja sunnattiin Hockeytown Cafeen. Sieltä löytyi jokaiselle mieleistä ruokaa. Päpilläkin on täysi dogbag pizzaa vieläkin. (Kerroin tämän siksi, ettette luule, että ollaan nälissään).

Kuljettiin katuja siksakkia, aurinko paistoi ja lämmitti! Välillä istuttiin ja ihmeteltiin ja taas käveltiin...

Hipsittiin pikkuhiljaa sinne kaupungin paremmalle puolelle. Jos vain mahdollista, niin siellä oli vielä vähemmän ihmisiä. Käytiin rannassa kiikaroimassa Kanadan puolelle ja paistateltiin päivää.

Sitten tuntuikin jo, että tämä kylä on niiiiin nähty. Otettiin taksi lennosta ja kurautettiin hotellille. Nyt on sitten vaan ladattu akkuja ja valmistauduttu iltaan. Kuten jo aiemmin kerroin, niin meillä on liput We Will Rock You, Queen-musikaaliin. Fisher Theatre on tuossa neljän kilometrin päässä ja päätettiin mennä taksilla. Jospa sitten musikaalin jälkeen sinne kasinolle jatkamaan iltaa...

NIX-NAX VAAN! ;)

Se on bye-bye Chicago! Parkkikselle kävellessä meidän frendi, se sama pummi oli istumassa kadun kulmassa. Huuteli sieltä meille hyvää matkaa. Pakattiin kassit autoon ja Outi kävi vielä tyhjentämässä taskustaan kaikki kolikot sille. Chicagosta lähettiin, että kivet rattaista napsu!

Navilla oli yllättäen taas oma elämä. Eipä me sitä muutenkaan aiottu kuunnella. Pari pitkää päivää lyntättiin katuja ja ajettiin bussilla, niin oli jo selvää mihin suuntaan lähdetään. Sen verran oli mielessä "koukata", että ajettais 55-tietä, joka on entinen Route 66. Ajoin Michican Avea etelään ja odottelin, että 55:en kyltit tulee jossain kohtaa vastaan. Lopulta usko loppui ja käännyttiin kohti 90/94 tietä. Sitten motarilla olikin jo tietullit, eikä viitsitty palata takaisin. Myöhemmin tutkittiin kartasta ja Turisti-Päpin kuvista, että oltiin tietämättämme todennäköisesti ajettu vanhaa Routee 66:ta vajaan kilometrin pätkä.

Matka kohti Detroitia oli tylsä. Lukuun ottamatta niitä satoja raatoja tien varrella. Oli pesukarhuja, peuroja, opossumeja, murmeleita ja muutama kalkkuna (tai se Outin talkkuna). Poikettiin Ann Arborissa ostariin. Ajateltiin käydä katsomassa se Meijer, kun nimi oli niin tuttu. Sehän oli paikallinen Halpa-Halli, mutta sieltä löytyi vaikka mitä. Pääsin kassoista läpi, niin O tuli minua jo vastaan, kun Päpi oli vielä mennyt takaisin kaupan puolelle. Siinä meidän kohdalla oli kampaamo. Olin sanonut jo monta päivää sitten, että pitäisi päästä parturiin. Outilla oli vähän sama mieliteko. Oltiin silloin muistaakseni Milwaukeessa, kun O nauroi, että haluaa olla kyllä kuulemassa, kun minä selitän kampaajalle miten ja mistä leikataan. Sanoin, että sehän on helppo homma! -"Little bit here and little bit there, nix-nax!" ;) Päpiä ei näkynyt, niin puhuin Outin tulkiksi ja astuttiin sisään. Minut ohjattiin heti jakkaralle ja jotakuinkin noilla edellisillä ohjeilla tyttö alkoi töihin. Kohta Outi kysyi toiselta tätiltä, että olisiko hänellekin aikaa. Aikaahan oli ja ei muuta kuin jakkaralle. Sain vielä selitettyä tytölle puoleksi pantomiimillä, että leikkaa epätasaisesti, repimällä ja tajushan se. Päpikin osui lopulta paikalle. Näki ikkunan läpi, että istutaan kampaamossa. Minun hiusten leikkuu maksoi kokonaiset 13$, eli 10,45€. Outille leikattiin kokonaan uusi malli ja hinta oli sama! 

- THANKS TO GREAT CLIPS, SALINE MEIJER, ANN ARBOR, MI! :)

Ann Arborista jatkettiin matkaa Detroitiin. Meidän pysähdyksen aikana oli alkanut sadella hieman vettä. Lentokentän kohdalla näki oikein hyvin, että enemmän on kaupungista tulijoita, kuin menijöitä ja sehän meille passas. 

Hotelliin oli todella helppo ajaa. Kasinohotelli sijaitsee downtownin ulkopuolella. Ajettiin auto parkkitalon katolle ja kirjauduttiin sisään. Saatiin huone 13. kerroksesta. Kaupungin valot loistavat alapuolella ja huone on todella mukava. Ensimmäistä kertaa ikinä, meillä on nyt myös erikseen "pystysuihku"! Lisäksi kylpyhuoneessa amme ja erillinen wc. - Lukeekohan ne täällä mun blogia?!! Parkkikin oli nimittäin ilmainen.

Tämä kaupunkihan on muuten USA:n "mustin", vai pitäiskö sanoa värillisin ja nykyään kaupungin konkurssin jälkeen myös vaarallisin. Se jotenkin näkyykin ympäristössä. Hotellin hississä pelattiin Outin kanssa Speden Spelien "Musta vai punainen kortti-peliä". Aina kun hissi pysähtyi kerrokseen, arvattiin tuleeko musta vai punainen kortti, kun hissin ovet aukeavat. Vaikuttais, että musta on valttia. Kuten jo eilen sanoin, jotenkinhan sitä pitää ihmisen ihtiään viihdyttää. 

Kaijalle tiedoksi, käytiin me myös syömässä. Hotellissa on monta eri ravintolaa. Käveltiin "ravintolatasolle" ja olin kuin Liisa Ihmemaassa. Miltähän minusta tuntuu huomenna tuolla kasinolla?! Huomennahan me juhlistetaan iltaa We Will Rock You-musikaalin merkeissä Fisher Theatressa. Sieltä palattuamme on kyllä pakko käydä triplaamassa matkarahat kasinolla! Isän tyttö ku oon, niin en aio hävitä!